GIMP Suomi on perustettu suomalaisten GIMP -ohjelman käyttäjien yhteiseksi kohtaamispaikaksi netissä. Nykyisellään sivusto on uudelleenherätetty Matson vuonna 2006 perustamasta GIMP Suomesta, joka sittemmin muuttui yleisesti grafiikkaa käsitteleväksi grafiikkaa.orgiksi. Joihinkin käyttäjiin jäi kuitenkin kytemään kaipuu entiseen, ja lopulta kun Jonesi päästi ajatuksen ilmoille IRCin kautta (5.11.2007), alettiin vanhaa ideaa toteuttamaan uudestaan. Kehittäjätiimi saatiin kasaan helposti kanavan oman porukan keskuudesta, ja niinpä joulukuussa -07 uusi GIMP Suomi avasi ovensa.
Pääkoodaajaksi pääsi ansioillaan alkuperäisen GIMP Suomen kakkosadmin JuhaK, ja valtaosa nykyisen sivuston toiminnallisuudesta onkin hänen koodinsa tuottamaa. Ulkoasupuolesta vastasi alunpitäen lähinnä Powerlife, joka on mukana myös laajan GIMP kokemuksensa ja grafiikkataitojensa ansiosta. Peltzi on sivuston yleismies; häneltä taittuu sekä koodi että grafiikka. Nykyinen ulkoasu on hänen käsialaansa, ja jokunen Teitä palveleva koodirivikin on hänen sormista lähtöisin. Tiimiin kuuluu myös ideoijana, aloittelevana koodaajana sekä aktiivisimpana irc-operaattorina heterosankari.
GIMP-suomen irc-kanavasta on tietoa täällä.
GIMP-suomen ylläpitäjistä on tietoa täällä.
Kävijöitä: 17486
Latauksia: 210994
Online: 1
Kävijöitä tänään: 2
Kävijäitä tällä viikolla: 224
Latauksia per kävijä: 12.1
